Suomen Latu
Soutuliitto
 Esittely


 Satakunnan Kansansoutu on retkitapahtuma soutaen ja meloen Sastamalasta Poriin Kokemäenjokea pitkin. Kolmipäiväisestä soututapahtumasta on tullut vuosien varrella yhä suositumpi soudunharrastajien ja soutuyleisön kokoontuminen.

Monet soutuun osallistuneista ryhmistä ovat ensimmäisen osallistumiskerran jälkeen tehneet Satakunnan Kansansoudusta jokavuotisen perinteen. Lisäksi moninkertainen määrä uteliasta yleisöä kertyy joen varrelle.

Ainutlaatuisia elämyksiä

Satakunnan Kansansoutu ei ole kilpailu, vaan leppoisa retkitapahtuma meloen ja soutaen halki vauraan ja kauniin Satakunnan. Retken aikana on ainutlaatuisella tavalla mahdollisuus tutustua vanhimpaan suomalaiseen kulttuurimaisemaan 109 kilometrin mittaisella matkalla.

Soutuviikonloppuna Suomen liput vedetään jokivarrella salkoihin, mikä on kaunis tapa kunnioittaa Kokemäenjokea kerran vuodessa. Vasta jokea pitkin kulkemalla voi ymmärtää, miten tärkeä henkireikä se on suomalaisille ollut jo ammoisista ajoista lähtien - miten viikingit ja hansakauppiaat heidän jälkeensä ovat käyttäneet jokea kulkuväylänään. Kokemäenjoki on aina ollut Satakunnalle elinehto ja tänä päivänä se tarjoaa silmiä hivelevän kulttuurimaiseman, jossa kiehtovalla tavalla yhdistyvät menneisyys ja nykyisyys.

Enemmän kuin souturetki

Satakunnan Kansansoutu on paljon enemmän kuin pelkkä souturetki. Se tarjoaa paitsi fyysistä haastetta myös yhdessä oloa, ystävien ja tuttavien tapaamista sekä henkistä kulttuuriravintoa ja kaunista suomalaista jokimaisemaa. Useat soututapahtuman monivuotiset osallistujat ovat painottaneet retken sosiaalista ja rentouttavaa puolta. Se saa heidät tulemaan aina uudestaan.


 

 
 © 2006 Satakunnan Kansansoutu ry SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu